On kova ikävä Markusta.... Tänään en voinut ajatellakkaan muuta. Se pyöri siinä lähellä aivan kuin vain ärsyttääkseen. Enkä saanut koskea... Sen kanssa kaikki on niin välitöntä ja helppoa. Ei tarvitse esittää mitään. Ja sellaista vartaloa ei ole kenelläkään... Nam! Mutta se ei ole ainoa asia. Minusta me sovitaan vaan niin hyvin yhteen =) Ei tätäkään tilannetta kauan kestä... En voi todellakaan olla rauhassa kun näen sitä jatkuvasti. Sanon ja teen typeriä asioita... Olen sanonut sille suoraan mitä siitä ajattelen... en saa koskaan vastausta. Miksei se voi sanoa suoraan!!! En minä tässä kohtaa osaa enkä halua lukea rivien välistä. Olen pari kertaa saanut hillittömiä mustasukkaisuuskohtauksiakin mitä minulla ei ole ennen ollutkaan. Pari viikkoa sitten näin sen jonkun tumman naisen kanssa ja säryin palasiksi...

Sama toistui uudelleen viime viikolla.. ja tais nainenkin olla sama. Mutta olen vielä hengissä! Pari kertaa olen taas viime aikoina nähnyt sen saman katseen joka kertoo paljon. Miksei se voi puhua??

Rakastan sitä oikeasti. Toisaalta minulla on aina pitänyt olla elämässäni joku suuri rakkaus. Joku haave. Joku jota tavoitella, mutta jota ei kuitenkaan saa koskaan omaksi. Mutta jos saisin hänet.... olisin varmasti maailman onnellisin nainen.

Jään tähän vielä haaveilemaan...